Kieli poskellaan

pressimerkki

Minulla oli aikanaan ilo ja onni päästä erinomaisten suomen kielen opettajien oppilaaksi. Urakkaa toki helpotti se, että lukemaan opittuani olin jo ahminut hyllykaupalla kirjallisuutta. Sanoma- ja aikakauslehdet eivät nekään koskaan olleet vieraita. Kirjoitustaito siis hioutui lukemalla.

Varmasti loputon halu lukea kaikkea mahdollista Jerry Cottoneista tietokirjoihin kylvi siemenen siihen maaperään, josta vastoin kaikkia ennakko-odotuksia kasvoin toimittajaksi. Toki olin pitkään ”valetoimittaja”, sillä suoritin media-alan ammattitutkinnon vasta viime vuonna. Lisäksi sekin tähtäsi ammattivalokuvaajan titteliin…

Tekemällä oppii ja kun olen saanut nauttia erinomaisten mentoreiden tuesta, olen taipaleeni aikana päässyt työskentelemään joitain vuosia jopa toimitussihteerinä. Se on jo kohtalaisen kova posti missä tahansa mediassa.

Päätoimittajakin saattaa päästää käsistään virheitä, mutta toimitussihteerin ei ole suotavaa möhliä. Jokainen kielioppi- ja kirjoitusvirhe julkaisussa menee käytännössä toimitussihteerin piikkiin.

Näistä tehtävistä meikäläiselle kehittyi kiusallinen oikolukutauti. Olen koettanut piilottaa punakynät ja korostustussit, etten kielipoliisina suttaisi tietokoneeni ruutua aamun lehtiä lukiessani. Ennen oli sentään paremmin, kun tilatut lehdet tipahtivat vielä paperisina postiluukusta.

No, leikki leikkinä, en toki tehnyt korjauksia lehtien teksteihin ennenkään, mutta jotenkin surulliseksi ne mielen vetävät, julkaisuformaatista riippumatta. Kiire tai välinpitämättömyys, kenties molemmat, paistavat läpi nykyään jo laatujulkaisuissakin. Lehdet ja verkkojulkaisut hosutaan kasaan kiireellä, mikä näkyy verkkojuttujen hännässä pitkänä listana myöhemmin tehtyinä korjauksia ja täydennyksiä.

Organisaatiot on kustannustehokkuuden nimissä höylätty niin ohuiksi, että tavaraa työnnetään tarkistamatta julki, virheineen päivineen. Käytännöstä tiedän, että jokainen kirjoittaja on sokea omille virheilleen. Siksi jutut pitäisi aina luetuttaa vähintään yhdellä kollegalla, ennen kuin enteriä painetaan.

Toisaalta tuntuu, ettei oikolukukaan enää auta. Sutta ja sekundaa syntyy, kun osaaminen alkaa yksinkertaisesti hiipua.

Tästä ajattelin koikkelehtia huteraa aasinsiltaa varsinaiseen asiaan. Tunnen myötähäpeää lukiessani mainostekstiä, tiedotetta tai yrityksen julkaisua, jossa esimerkiksi yhdyssanat tai välimerkit ovat kirjoittajalla hiukan hakusessa.

Hullunkurisimmat mokailut voivat päätyä reposteltavaksi Facebookin ”Yhdyssana on yhdyssana” -ryhmään tai johonkin vastaavaan. Kunnolla hölmöillen voi tekstilleen saada ilmaista, joskin hieman kyseenalaista mainetta päätymällä Suomen Kuvalehden legendaariselle ”Jyvät ja akanat” -palstalle.

Vaikka tunnetun hokeman mukaan kaikki julkisuus on hyväksi, olisi silti aika noloa löytää oman yrityksen markkinointitekstiä jostain foorumista, jossa näsäviisaat vääntävät siitä pilaa. Eli käyttäkää hyvät ihmiset ammattitaitoisia apuvoimia, sekä esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen ilmaisia vinkkejä.

Niin teksteissä kuin valokuvissa usein ajatellaan, että pääasia on, kunhan asia tulee ymmärretyksi. Olen pahoillani, se ei pidä paikkaansa. Hyväkin tuote tai palvelu voi jäädä ostamatta, jos sen esittelyssä käytetty ilmaisu on huonoa. Näihin helposti päteekin sanonta ”kun itse tekee, tulee sellaista kuin sattuu tulemaan”.

Ja vielä muutama sananen lopuksi. Tätä kirjoittaessani huomasin jälleen kerran, ettei edes oikolukuohjelmiin parane kritiikittömästi luottaa. Wordin mielestä yhdyssana ”myötähäpeä” pitäisi näet kirjoittaa erikseen.

Toinen asia, johon joku nyt saattaa kiinnittää huomiota, on termi suomen kieli. Kielten yhteydessä erisnimi kirjoitetaan aina pienellä ja erikseen. Sen sijaan esimerkiksi ”suomenkielinen” on yhdyssana.

Meillä on siis kerrassaan mukavan vaativa kieli, joten tästäkin syystä kirjallisesta ilmaisusta on hyvä olla hiukan kartalla. Kuvista lupaan avautua myöhemmin. Myös sillä sektorilla julkaistaan huonoa laatua enemmän kuin kotitarpeiksi.

Siitäkin on kiittäminen sekä kiirettä että mediatalojen säästölinjaa. Eikä välinpitämättömyys ole kuvavalinnoissakaan päässyt loistamaan poissaolollaan. Tässä maassa olisi kirveellä, kameralla ja näppäimistöllä vielä paljon töitä.

Kirjoittamisesta, mainosteksteistä

Palkinnot vuonna 2021:

  • One Eyeland Photography Awards, Black & White Silver
  • Finnish Photo Awards, Reportage & Sport Silver
FACEBOOKISTA

Anna tietosi, niin otan yhteyttä niin pian kuin mahdollista.

Kerro viestissä toiveistasi.

ivaloselfie-scaled

Jari Kohonen

Hämeenlinna

jari@jarikohonen.fi

+358 500 480 787

Copyright © 2021 Adamant Media

This site is registered on wpml.org as a development site.